Kotona en juuri ikinä petaa sänkyäni. Täällä teen sen huolellisesti: ensin viikkaan yöpaitani neliöksi vaatekaapin hyllylle, sitten siirrän tyynyn tismalleen oikealle paikalleen sängyn vasemman ja oikean puolen väliin. Seuraavaksi etsin sinisen peiton kulmat ja otan tiukasti kiinni. Vedän peiton tikkusuoraksi yöllisen alustani päälle. Etsin vihreänukkaisen ja aikaa nähneen päivähuovan, joka löytyy useinmiten piilosta sänkyni alta. Huokaisen, ja huopa liitää peittämään sinisen peiton joka ikisen kulman, mutta tekstiilin pinta saa vapaasti aaltoilla. Oikeastaan päiväpeiton asennolla ei ole niin väliä.
Täällä kaikki aaltoilee. Se on tämän paikan ja tämän hetken laki. Mielialat muljuavat vatsanpohjassa, ja alhaiseksi valahtanut verenpaine kohisee päässä. Täältä tullaan ja täältä mennään. Rauhallisin aaltoliike on hengittävien ihmisten monotoninen pallealiike öisin. Välillä kaikki värisee hurjasti, mutta aaltoliikkeillä on alku-, huippu-, ja loppukohtansa.
Siksi täällä ei menetetä toivoa.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti