luoda nahkansa aina uudelleen

On jo ilta.

Mietin kulunutta päivää vuosina.

Olen ehtinyt olla tänäänkin niin paljon kaikkea.

Naurava tyttö pelaamassa korttia pikkuveljensä kanssa takan ääressä.

(Pikkuveljet ovat hyvin tärkeitä.)

Ihminen, joka kapinoi tyttömääritelmää vastaan mielessään
ja haluaisi leikata hiuksensa lyhyiksi.

Sitten yhtäkkiä se ihannoikin hippikulttuuria ja haluaa rastat.

 Intoilee kaverilleen haluavansa puuhelmiä ylioppilasjuhlalahjaksi.

Pikkutyttö, jonka hame hulmuaa 

ja keltaiset kumpparit kiljuvat iloista väriä harmaaseen syksysateeseen. 

Pyöräilee kauppaan, haluaa ison suklaalevyn.

Velvollisuudentuntoinen opiskelija, laskee fysiikanlaskuja tunnin vakavissaan

 ja sen mielessä on vankka pyrkimys tähdätä isoon päämäärään.

 Laiskimus maksimus, tuijottaa Avaraa Luontoa teeveestä kaksi tuntia

 ja syö sen suklaalevyn.

  Huomenna aion olla.


Takuuvarmasti se tyttö, joka myöhästyy aamulla koulusta.
(Kuvistunneilla ei myöhästymisistä moitita.)
Aamulehti on pakko ehtiä lukemaan ja tee on liian kuumaa juotavaksi nopeasti.
Koiratkin kaipaavat silittelyä ja aurinko paistaa liian ihanasti.
Avaimetkin taitavat olla hukassa,
voisinkohan etsiä omenapiirakkareseptin jo valmiiksi internetistä?
Entä jos laittaisin hiukseni kiinni violetilla rusettipinnillä?

Maalaava kuvisluokan täystuho,
grafiikan piirrosterien tylsistyttäjä.
Iso sellokotelo selässä käveleskelevä haahuilija,
sellotunnilla vielä pahempi haaveilija.

Iloinen, hermostunut, lapsellinen, dramaattinen tiuskija, herkkä, 

idiootti, sinnikäs, huonokuuloinen ja ajantaju hukassa.

Illalla itken 

ja sitten nauran itseni koomisuudelle.

keiju

puunlatvat ovat kasvaneet menneisyyden puunvarsista

Ukkonen jylisi ja minä istuin ystäväni kanssa rantamökin katoksessa katselemassa heiluvia puunlatvoja. Hän mietti ääneen, että ihanat hetket voi kirjoittaa päiväkirjaan tosi yksinkertaisessa muodossa, kuten: "Istuin rantamökin katoksessa." Niinpä minäkin tein samoin.

Sillä hetkellä tunsin kaunista rauhaa tulevaisuuden vapauden vuoksi, eikä epävarmuus ahdistanut minua ollenkaan.

Vaiheita:

7-vuotiaana pelkäsin sänkyni alla asuvia mielikuvituseläimiä ja pohdin itkien monta iltaa, joutuuko "Jumalaudasta" Helvettiin. Ei joudu.

10-vuotiaana yritin olla kokeilumielessä mahdollisimman kiltti, mutta tappelin kuitenkin koulun käytävillä pikkuveljeni kanssa.

11-vuotiaana leikin barbeilla leikkejä, jotka saattoivat kestää koko päivän ja sijoittuivat aina englantilaiseen sisäoppilaitokseen Harry Potter-kirjojen kaltaiseen maailmaan. 

12-vuotiaana aloin ateistiksi, pohdin keinoa muuttua aivan kokonaan toisenlaiseksi ja tunsin eläväni muovikelmuun käärittynä. Koulun pihan vesilätäkössä ui sorsia ja minä kailotin koko välitunnin: "Varokaa lintuinfluenssaa!" Pukeuduin punaisiin neuleisiin ja laitoin hiukseni saparoille.

13-vuotiaana elin Anna-kirjojen maailmassa ja fanitin 1800-lukua. Leikin salaa nukeilla, jotka olin piilottanut vaatekaappiini. Aloin kasvissyöjäksi ja aiheutin hämmennystä kotitaloustunneilla.

14-vuotiaana aatemaailmani oli kovin mustavalkoinen, vaikka kielsin ateismini ja aloin etsiä tietoa eri uskonnoista sekä rajatiedosta.Ylitsepursuava luovuus opetti minut piirtämään. Kirjoitin päiväkirjatekstejä, joille nauran nykyään myötähäpeästä.

15-vuotiaana kävin rippikoulun ja erosin kirkosta. Kartutin kirjahyllyni rajatietokirjakokoelmaa. Värjäsin hiukseni mustiksi protestiksi isoisäni kuolemalle. Piirsin kuvia kaikkialle ja kaikkialla.
16-vuotiaana aloitin kuvataidelukion ja totesin ilokseni päässeeni yli ala-asteen lopulla kokemastani rankasta koulukiusaamisesta. Nautin vakaasta ja huoletonta elämäniloa täynnä olleesta vuodesta lukion ekaluokkalaisena. Hiukseni vaihtoivat väriä punaiseksi.
17-vuotiaana minulla oli rauhoittumisvuosi. Se oli kuin poikkeuksellisen pitkä, lumeton talvi. Ei tapahtunut oikein mitään muuta kuin opettavaisia ja ei-niin-miellyttäviä asioita.
18-vuotiaana olen tuntenut paljon. Ihanaa iloa, ahdistusta, rakkautta, kuplivaa tyytyväisyyttä, haikeutta, surua, empatiaa, varmuutta, toiveikkuutta, epävarmuutta, inspiraatiota, paniikkia, jännitystä, kauneutta, ahkeruuden puuskia ja lusmuilua..
Toivon tulevan syksyn olevan täynnä lämpöä ja toiveikasta optimismia.

kalat tulevat minusta

Kalat tulevat minusta.

Olen akvaariossa ja tuijotan reunoja,

en näe rajoja.

Missä oikein olen?

Akvaario onkin valtava meri,

en ole kaatunut kahlatessa eikä mikään aalto ole peittänyt minua alleen.

Olen pukeutunut siniseen ja leikkinyt hiekalla, huvikseni vain.

Sataa,

                                                                                           vuorovesi nousee.

Ihmiset matkustavat uusiin kokemuksiin, niin he sanovat. Minun mielikuvitukseni on huikentelevainen ja se odottaa kaikesta liikaa. Uudet kokemukset voivatkin olla sen tajuamista, että koettavat asiat ovatkin kamalia tai latteita.

ikkunassa

odota

haaveillaan

haalennutaan

katsellaan sinne missä ihmiset ovat

ja lopulta

muutun läpinäkyväksi

ja katoan

olen siirtynyt pois ikkunan äärestä 

hetki meni jo

forward-looking

 muistan                            
                     m u i s t a n
                                                                     jos     en      m  u  i  s  t  a  i  s  i  k  a  a  n

Unessani yritän päästä pois karhuja vilisevästä metsästä.
Kuka päästäisi minut pois tuosta unesta? Viisi yötä on kovin pitkä aika. Onneksi sentään olen saanut katsella jatko-osia ja jatko-osien jatko-osia juonenvaihteluilla (sama metsä, mutta eri määrä karhuja).

             u s k o i s i n
                            metsä on oikeastaan ihan kaunis
ja karhutkin ovat ihan kesyjä
                                        alitajuntani on aika huumorintajuinen

Odottelen kovasti kesäkuuta. Lähden silloin Englantiin kuukaudeksi. Jännittävänkiehtova tunne on jännittävä.

(Kiitos Adalle ja Olivialle, kun satuitte ottamaan minusta näin kivoja kuvia joskus muinoin :D, oi rakastan sitä kun keksin viimein tämän "huijauksettoman" kuvanmuokkaustekniikan..)

ajatusseula

kun tulva kaikuu

hukkuu hukkuu hukkuu