Toivo

Toivo.

Katson eteenpäin,

näen auringon.

Sen säteet lämmittävät poskipäitäni,

hymyilen,

ja katson sitä,

vaikka sokeutuisinkin.

Takana on sateet,

 kyynelpisarat.

 

Sähköhoito sarjakuvitettuna

Silloin

Silloin en ollut enää minä.

Muutuin numeroksi mielenterveystilastoissa, diagnoosiksi, potilaaksi lääkärin silmissä, näkymättömäksi entiselle minälleni.

Olisin itkenyt, jos olisin pystynyt.

 

Sinä kestit minua.

Vaikka pelästytin sinut monta kertaa, sinä et hylännyt minua.

Lääkeyliannostus, viilto.

Kaunis on maailma. Hymyilen. Selvisin kaikesta.

Vaikka olis pimeää, silti vielä tänne jään

Ajatuksissaan

Maljakko

 

Täällä.

Jotkut huutavat, jotkut kuiskaavat.

Toiset eivät puhu mitään.

"Silmiä aluksi kirvelee,

kun on nähnyt liikaa."

(Kaija Koo - Niin kaunis on hiljaisuus)

Eletään aikoja, jolloin

Eletään aikoja,
jolloin omilla jaloilla seisominen ei ole vahvuutta, ylpeyttä itsestään.
Ei vain ole muita vaihtoehtoja.
Kyynelsilmin kahlataan merten kokoisten lammikoiden läpi.

Toivoa on vielä.
Suupieleni vääntyvät epäröivään hymyyn.

Leija

Minä olen.

Parantuen

Silloin joskus en mahtunut riviin peräkkäisiä sanoja.

En ollut muka muille tarpeeksi, saati varsinkaan itselleni.

Nyt yritän koota itseni uudelleen,

kirjain kirjaimelta.

Olen oppinut paljon,

tärkeän läksyn.

Vietän tämän kevääni sairaalassa.

Parantuen.

Siivet

Uskalla aina kasvattaa siivet,

sadepilveen on pehmeä törmätä ja auringon säteet ovat hyvin lämpimiä.

♥

Enkelin siipien alla

'

Jotkut asiat sitä täytyy oppia:

on olemassa suuri armo,

valtavan paljon enkeleitä,

kaikkialla.

 Sähköhoito on auttanut.

(silti olen vieläkin sairaalassa ja kuvien laatu on siis mitä on..) :)

varjo

Aikaa on.

Olipa kerran.

vesivärein

On vaikeaa seilata läpi aallokkojen ja pysyä tasapainossa. 

Laiva ei saa kaatua, joutua uppeluksiin, singota ilmaan.

Sinisyys on kalojen valtakunta ja taivaalla lentävät merilinnut.

Kumpaankaan en kuulu.

Hän pitää lintua kädessään,

miettii jo,

milloin se lentää pois.

Esiripun takana..

..on paljon silmiä ja suu, joka lainehtii valtamerestä.

Aloitin toipumisen tästä

Silloin seilasin valtavan suuren silmän päällä mieleni upottavassa meressä. Välillä haukoin henkeä pinnan alla ja toisaalta aallot heittelivät minua myös ilmaan. Olin samaan aikaan valtavan väsynyt, enhän ollut nukkunut lainkaan lukuisina edeltävinä öinä.
En yrittänyt saada visuaalisesti taitavaa työtä aikaan. Istuin vain sairaalan toimintahuoneessa rättiuupuneena ja tartuin pöydällä olleisiin vahaliituihin, joten tämän piirtäminen oli ikäänkuin (hyvää) terapiaa.
Nyt minulla on taas voimia. Olen päässyt rannalle (ja sanonut hyvästit sairaalalle).

ajatelmia

Kirjoitan ja piirrän, jotta joskus en unohtaisi.

Linja-autossa

Kaksi vanhaa naista keskusteli kuluneesta elämästään,

samalla tavalla kuin minä eilisestä.

Rauhallinen ääni,

rauhalliset virkkeet,

ohi kiitävät puut vanhassa maisemassa ja kanervat ruukuissa oven edessä.

Toinen tiivisti 30 vuoden tapahtumat yhteen lauseeseen

ja esitti vastakysymyksen yhtä arkipäiväisesti.

Sitten he puivat hieman miessuhdesotkuja.

Juoruajat.

Vilkaisin uteliaana takapenkille.

 toisen valkohapsen kirkkaanpunainen huulipuna oli levinnyt.