Mikään ei voi pitää musta kii,
katselen autoja ohikiitävii,
ja ajattelen, et mennään vaan,
sinne tuttuun vankilaan, sairaalaan.
Illalla koitin hävitä maailmasta,
lakata olla olemasta.
Uni ikuinen peittäis harsollaan,
äiti, isä, anteeks vaan.
Aina sukellan syvään mustaan uudestaan,
pohjia sameita tutkimaan, hukkumaan.
Liian raskas satu kerrottavaksi,
tarkoitettu onnettomasti loppuvaksi.
En suunnitellut itselleni tällaista nuorta aikuisuutta,
sillä nyt mun pitäis elää, kokea kaikkea uutta.
Mut sen sijaan ihmisarvo sairaalassa punnitaan,
siellä loputtomasti jumitetaan.
Voi, kun voisin itselleni anteeksi antaa,
niin paljon minusta pitää huolta kantaa.
Elämäni mennyt tahtomattani sekaisin,
milloin tästä painajaisesta heräisin?
Aina sukellan syvään mustaan uudestaan,
pohjia sameita tutkimaan, hukkumaan.
Liian raskas satu kerrottavaksi,
tarkoitettu onnettomasti loppuvaksi.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti