Yllätin hänet tuijottamasta ikkunaan,
kuvittelemasta ääriviivojen liikettä, ääniä, varjojen heijastuksia ikkunan läpi tunkevan auringon valossa.
Ihmisiä hänen verkkokalvoillaan, kuinka hän melkein voisi koskettaa jokaista heistä.
Mutta vain lasin toisella puolella todellisuus.
Lyijykynän viivoja, tussin jälkiä. Sanoja, jotka joskus ovat kuin vieraasta universumista, toisesta maailmasta, sillä siellä minä joskus asun. Elämää.
<3
VastaaPoista