Lyijykynän viivoja, tussin jälkiä. Sanoja, jotka joskus ovat kuin vieraasta universumista, toisesta maailmasta, sillä siellä minä joskus asun. Elämää.
tiistaina, heinäkuuta 21, 2015
Pinnan alla ei voi.
Haukon henkeä. Olen päässyt aallon sisuksista pintaan. Nautin jokaisesta sekunnin murto-osasta, jonka saan hengittää. Sillä pinnan alla ei voi. Siellä ei voi muuta kuin tukehtua, tuntea vesi suussa, nenässä, korvissa, keuhkoissa. Vesi on raskasta, se pusertaa minut kasaan ja kirveltää silmiäni. Jos silmäni edes uskaltaisin avata, pinnan alla on niin synkkää. Enhän pelkää pimeää?
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti