luoda nahkansa aina uudelleen

On jo ilta.

Mietin kulunutta päivää vuosina.

Olen ehtinyt olla tänäänkin niin paljon kaikkea.

Naurava tyttö pelaamassa korttia pikkuveljensä kanssa takan ääressä.

(Pikkuveljet ovat hyvin tärkeitä.)

Ihminen, joka kapinoi tyttömääritelmää vastaan mielessään
ja haluaisi leikata hiuksensa lyhyiksi.

Sitten yhtäkkiä se ihannoikin hippikulttuuria ja haluaa rastat.

 Intoilee kaverilleen haluavansa puuhelmiä ylioppilasjuhlalahjaksi.

Pikkutyttö, jonka hame hulmuaa 

ja keltaiset kumpparit kiljuvat iloista väriä harmaaseen syksysateeseen. 

Pyöräilee kauppaan, haluaa ison suklaalevyn.

Velvollisuudentuntoinen opiskelija, laskee fysiikanlaskuja tunnin vakavissaan

 ja sen mielessä on vankka pyrkimys tähdätä isoon päämäärään.

 Laiskimus maksimus, tuijottaa Avaraa Luontoa teeveestä kaksi tuntia

 ja syö sen suklaalevyn.

  Huomenna aion olla.


Takuuvarmasti se tyttö, joka myöhästyy aamulla koulusta.
(Kuvistunneilla ei myöhästymisistä moitita.)
Aamulehti on pakko ehtiä lukemaan ja tee on liian kuumaa juotavaksi nopeasti.
Koiratkin kaipaavat silittelyä ja aurinko paistaa liian ihanasti.
Avaimetkin taitavat olla hukassa,
voisinkohan etsiä omenapiirakkareseptin jo valmiiksi internetistä?
Entä jos laittaisin hiukseni kiinni violetilla rusettipinnillä?

Maalaava kuvisluokan täystuho,
grafiikan piirrosterien tylsistyttäjä.
Iso sellokotelo selässä käveleskelevä haahuilija,
sellotunnilla vielä pahempi haaveilija.

Iloinen, hermostunut, lapsellinen, dramaattinen tiuskija, herkkä, 

idiootti, sinnikäs, huonokuuloinen ja ajantaju hukassa.

Illalla itken 

ja sitten nauran itseni koomisuudelle.

syysaamuina ilkikurinen maailma leikkii aavetta pukeutumalla valkoiseen

Eräänä aamuna koko Seinäjoki oli valkoinen.

Minä rakastin usvaisia aamuja, puin takin ylleni ja nappasin kameran mukaani. Mummi ja ukki naureskelivat hyväntahtoisesti innokkuudelleni. Oi ihana ihana syksy!

synesteetikon aakkoset

Kun olin pieni, aapisen aakkoset näyttivät mielestäni aivan vääriltä.

ajatusmigreeni

Taideilmaisu vaatii rohkeutta ja kivunsietokykyä.

(Kyky nauraa itselleen on myös oleellista; 

huomaa koomisen surrealistinen karikatyyri,

toivottavasti nenäni ei ole oikeasti noin perunan muotoinen..)

Minä istuin mummilan sohvalla pakko-oireisten ajatusten kourissa

ja piirsin kuvaa samalla kun mieleeni sattui.

(Joku voisi kuvitella kuvan kielivän migreenikohtauksesta,

annan täyden vapauden ajatella niin. 

Pakkoajatuskohtaus tuntuu psyykkisesti lähes samalta.)

 

(Viiva kuvan keskellä johtuu luonnosvihkoni sivujen taitekohdasta.

Luonnosvihkon on hyvä olla taittuva,

isoäitini on kovin utelias..

Ja mummila on rakas paikka.)

Ihmisistä, joiden sisässä on meri.

"He kuvittelevat vellovansa valtavassa meressä,

vaikka oikeasti seisovat kahluualtaassa."

Onneksi näin.

(Ohje: Älä ymmärrä toteamuksen sisältöä negatiiviseksi.)

hetkessä

 Maailma huristaa eteenpäin.

Laivat kulkevat merillä ja merissä on simpukoita,

niin se on ollut aina, toivottavasti.

Kuvitteellisten merien rannoilla seisotaan haaveellisin silmin.

 Bussit ovat täpötäynnä uusia ihmisiä.

Miksi tuttujen kävelyteiden railoja ei ikinä paikata?