kaikuluotain

keiju

pöytälaatikosta löytyi piirustuksia

 vuoden 2013 tunnelmia, piirsin ne silloin

puunlatvat ovat kasvaneet menneisyyden puunvarsista

Ukkonen jylisi ja minä istuin ystäväni kanssa rantamökin katoksessa katselemassa heiluvia puunlatvoja. Hän mietti ääneen, että ihanat hetket voi kirjoittaa päiväkirjaan tosi yksinkertaisessa muodossa, kuten: "Istuin rantamökin katoksessa." Niinpä minäkin tein samoin.

Sillä hetkellä tunsin kaunista rauhaa tulevaisuuden vapauden vuoksi, eikä epävarmuus ahdistanut minua ollenkaan.

Vaiheita:

7-vuotiaana pelkäsin sänkyni alla asuvia mielikuvituseläimiä ja pohdin itkien monta iltaa, joutuuko "Jumalaudasta" Helvettiin. Ei joudu.

10-vuotiaana yritin olla kokeilumielessä mahdollisimman kiltti, mutta tappelin kuitenkin koulun käytävillä pikkuveljeni kanssa.

11-vuotiaana leikin barbeilla leikkejä, jotka saattoivat kestää koko päivän ja sijoittuivat aina englantilaiseen sisäoppilaitokseen Harry Potter-kirjojen kaltaiseen maailmaan. 

12-vuotiaana aloin ateistiksi, pohdin keinoa muuttua aivan kokonaan toisenlaiseksi ja tunsin eläväni muovikelmuun käärittynä. Koulun pihan vesilätäkössä ui sorsia ja minä kailotin koko välitunnin: "Varokaa lintuinfluenssaa!" Pukeuduin punaisiin neuleisiin ja laitoin hiukseni saparoille.

13-vuotiaana elin Anna-kirjojen maailmassa ja fanitin 1800-lukua. Leikin salaa nukeilla, jotka olin piilottanut vaatekaappiini. Aloin kasvissyöjäksi ja aiheutin hämmennystä kotitaloustunneilla.

14-vuotiaana aatemaailmani oli kovin mustavalkoinen, vaikka kielsin ateismini ja aloin etsiä tietoa eri uskonnoista sekä rajatiedosta.Ylitsepursuava luovuus opetti minut piirtämään. Kirjoitin päiväkirjatekstejä, joille nauran nykyään myötähäpeästä.

15-vuotiaana kävin rippikoulun ja erosin kirkosta. Kartutin kirjahyllyni rajatietokirjakokoelmaa. Värjäsin hiukseni mustiksi protestiksi isoisäni kuolemalle. Piirsin kuvia kaikkialle ja kaikkialla.
16-vuotiaana aloitin kuvataidelukion ja totesin ilokseni päässeeni yli ala-asteen lopulla kokemastani rankasta koulukiusaamisesta. Nautin vakaasta ja huoletonta elämäniloa täynnä olleesta vuodesta lukion ekaluokkalaisena. Hiukseni vaihtoivat väriä punaiseksi.
17-vuotiaana minulla oli rauhoittumisvuosi. Se oli kuin poikkeuksellisen pitkä, lumeton talvi. Ei tapahtunut oikein mitään muuta kuin opettavaisia ja ei-niin-miellyttäviä asioita.
18-vuotiaana olen tuntenut paljon. Ihanaa iloa, ahdistusta, rakkautta, kuplivaa tyytyväisyyttä, haikeutta, surua, empatiaa, varmuutta, toiveikkuutta, epävarmuutta, inspiraatiota, paniikkia, jännitystä, kauneutta, ahkeruuden puuskia ja lusmuilua..
Toivon tulevan syksyn olevan täynnä lämpöä ja toiveikasta optimismia.

kaunista katsella

Keskeneräiset piirustukset ovat menneisyyden peilikuvia.

Niitä ei voi jatkaa, sillä muuten muistot vääristyisivät.

Jo monta viikkoa minulla on ollut liikaa silmiä.

Kahdella silmällä näkee kaiken tarpeellisen, 

näkymättömillä silmillä näkee näkymättömiä.

Mutta onneksi vain hehkuvia valopalloja (sinisiä, violetteja, keltaisia, oransseja, punaisia),

ja hopeaisia kirkkaita viivoja.

Kaunista katsella,

 harmaa asvalttitiekin näyttää paremmalta hopeaisen tai violetin valopisteen valossa.

Viikko sitten olin aivosähkökäyrämittauksessa

ja muutaman viikon kuluttua magneettikuvauslaite nielaisee minut sisäänsä. 

Hui. Ehkä se iso donitsi (lue: magneettikuvauslaite) tarkoittaa kuitenkin ihan hyvää,

eikä syö minua elävältä.

 

sateen jälkeen

Maailmassa kimaltelee.

Seinäjokelaiset pitivät minua varmasti ihan höynähtäneenä, kun tallustin ojissa ja pellon laidalla kamera kädessä, tukka sekaisin ja kulahtanut farkkumekko ylläni. Eikä ilmeenikään ole tavallisesti mikään maailman filmaattisin, kun tirkistelen kameran kautta maailmaa..

 

Viikonloppuna tein tärkeitä huomioita:

LEIKKIPUISTOISTA

-Kun keinuu pää alaspäin, huimaa.

-Märkää liukumäkeä ei kannata yrittää kiivetä crocksit jalassa alhaalta ylös.

-Serkkutytön kanssa leikkipuistossa käyminen on yhtä tärkeää kuin yo-kokeisiin lukeminen.

PIIRTÄMISESTÄ

-Aina edes silmienkään piirtäminen ei onnistu. Nyt on jotain vialla.

-Uusi violetti terottimeni on erittäin tehokas.

KORTIN PELUUSTA

-Pikkuveljeni voittaa minut melkein aina.

-Fusku ja läpsy ovat suosikkipelejäni Uunon ohella. 

KASVEISTA

-Muistin, että allergiatestin mukaan olen allerginen voikukalle. Koomista.

Olen julkisesti tyytyväinen, ettei ukkini ole ehtinyt niittää ojakasvustoa mummilan ojasta.

ajattelen..

..kuvaa, jonka piirrän yhdessä Adan kanssa rukousalttarin taustaksi Tuomasmessua varten. Se tuntuu yhtä aikaa kiehtovalta, mielenkiintoiselta sekä vähän hassulta, sillä enhän edes ole kirkon jäsen. Yhtäkkiä olen vastuussa isosta piirroksesta, kuvankatsojien tunteista sekä rukouskynttilöiden liekeistä.

Ja kyllähän minäkin rukoilen (ja uskon eräänlaiseen rakkauteen maailmaa kantavana voimana).

 

(ja nämä alla olevat kuvat ovat niin ihania, pakko tunkea ne tänne blogiin!)

 

:)

yökävelyöitä

Seuraava vuosi on valkoinen paperi. Valkoiset paperit ovat ahdistavia, jos ei ole mitään ideoita piirrettäväksi (tai pitäisi suoriutua vaikeista läksyistä).

Kyllä minä kai jotain keksin. En vain haluaisi olla itse oman elämäni piirtäjä. 

Olen käynyt viime aikoina paljon yökävelyillä. On pelottavaa lähteä keskellä yötä pois turvallisesta ja lämpimästä kodista, vaikka on vain istunut koko illan tietokoneen ääressä ja harmitellut mielessään tylsyyttä. Kun ulos pääsee, tekisi mieli vain paeta takaisin sisälle. Sitten otan askeleita eteenpäin, yritän tuntea oloni itsevarmaksi ja viehättyä yöstä.  Kun olen tarpeeksi kaukana kotitalostani, innostun juoksemaan ja ajatuksissani juttelen jo ihanalle, yhtä spontaanille yökävely-ystävälleni.

Aamulla ei kaduta, vaikka väsyttää.

tunnelma

vartija

suojele meitä yöllä
                    istu hiljaa sängyn nurkassa ja vahdi silmät auki pimeää maailmaa

kuvitin verbin

"puhua"