Revin taivaankannen rikki.
Iho armias, suojaa meitä!
Ensin se muuttuu likaisen oranssiksi.
Sitten se punertaa ja hajoaa kellertäviksi sirpaleiksi.
Kohta hehkuvat revontulet.
Lyijykynän viivoja, tussin jälkiä. Sanoja, jotka joskus ovat kuin vieraasta universumista, toisesta maailmasta, sillä siellä minä joskus asun. Elämää.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti