varjo

Tarina

"Olet todella kaunis, elät vain yhden kerran, olet todella viisas, elät vain hetken verran. "
(sanat: Zen Cafe)

Tänä keväänä sairastuin vakavasti ja toivuin.
Haluan muistaa ja olla unohtamatta. Siksi kirjoitan.

Alku:

 Hiljaa se painaa minut alas.

Tuijotan tuntemattomaan,

katseeni kaikuu peilikuvassani,

minua ei ole siellä.

Sitten:

Maailmani vääntyy ylösalaisin, äkkiarvaamatta.
Taivas voi silloin muuttua suureksi mereksi,
olla hukuttavan vaarallinen ja syvä.

Aurinkokin on sokaissut minut jo,
ylivalottanut mieleni.

Kuvittelen lentäväni, vaikka oikeasti vain sätkytän raajojani.

Kunnes kaikki loppuu:

Tulee päivä, jonka iltana en pääse kotiin.
Joudun turvaan itseltäni.

Rukoukset kantavat. Voi, miten paljon minusta välitetään.
Sairaus on itkua ja hymyä.

Kuukausi sairaalassa on sanoinkuvaamattoman raskas.
Maailmani käännetään väkisin takaisin oikeinpäin,
mutta lopulta
                                                                       horisontti on enää vain vähän vinossa.

Jälkeen:

Armolliset sanat puhuvat toipumisesta,
rauhassa,
hiljaa.

Välillä niin vaikeaa hyväksyä,
että rikkoutuu.

Hävinneet unelmat huomisessa,

huominen ei vielä luonani.

Aikani on pysähtynyt.

Lopulta:

Puhun itselleni totuuden:

Et ole menettänyt mitään.

Sinun ei tarvitse katua mitään.

Sinä olet tullut täydemmäksi,

olet nyt jo kokonainen (mutta silti onneksi vielä niin kesken).

Löydän hymyn uusista ystävistäni,

tästä hetkestä,

auringosta,

kolhuista,

arvista,

selviytymisestä,

itsestäni.

Elämää ei tarvitse suorittaa suoraviivaisesti.

Pysähdys on onni.

"--tulevaisuus näytti olevan edessäni suorana kuin viitoitettu maantie.

Nyt tie tekee mutkan, mutta uskon, että sieltä on tulossa vain parempaa.

 Mutkilla on aina oma viehätyksensä--."

(Lainaus kirjasta Annan nuoruusvuodet.)

Tulevaisuus on valoa.

Kun pyöräilen Takahuhdin niittyjen läpi, en voi olla katsomatta.

kesäauringon valottamat

Jotka joskus aalto sysää takaisin rantaan.

Naamio.

Se loi taivaan, 

                                                                         kun sinusta osa lensi muuttolintujen lailla kauas pois,

 ja alttarin niille,

                           jotka hukkuivat mereen.

                                                     Jotka joskus aalto sysää takaisin rantaan.

Nyt pitäisi jo uskaltaa kävellä omin jaloin merestä pois.

Se tuntuu rohkeimmalta teoltani ikinä.

Sattumaa vain

Ihmisiä kuin voikukat

On olemassa ihmisiä, jotka ovat verrattavissa voikukkiin. Voikukkaihmiset muuttuvat. Voikukkaihmiset ovat aluksi itsestäänselvän värikkäitä ja elinvoimaisia, mutta pian tulee aika, jolloin he joutuvat luopumaan. Tuuli repii heistä haaleat palaset vähitellen tai puuskissa ilmaan, eikä samaan entiseen ole paluuta.
Mutta uusia keväitä tulee taas.

ystävät

Sinulla

arpi kädessä,

mekkosi reiät linnunmuotoisia.

Olet kertonut,

                                                                              jotkut asiat vain hukkuivat tuuleen.

                                                                                                         Väitit menneesi rikki.

Ei niillä asioilla väliä,

haluan pitää kiinni pelkästään Sinusta.

Sinä taas,

piirsit itsesi epäröimättä luokseni sairaalaan vaikeina aikoina,

kuvitit minut sinnikkäästi vierellesi vielä silloinkin, kun olin toipumassa.

Milloin silmäsi kaikuivat huolesta,

milloin ne hehkuivat naurusta yhdessä omien silmieni kanssa.

Ystävä rakas,

olet ihanan keskeneräinen viiva.

Kiitos.