puunlatvat ovat kasvaneet menneisyyden puunvarsista

Ukkonen jylisi ja minä istuin ystäväni kanssa rantamökin katoksessa katselemassa heiluvia puunlatvoja. Hän mietti ääneen, että ihanat hetket voi kirjoittaa päiväkirjaan tosi yksinkertaisessa muodossa, kuten: "Istuin rantamökin katoksessa." Niinpä minäkin tein samoin.

Sillä hetkellä tunsin kaunista rauhaa tulevaisuuden vapauden vuoksi, eikä epävarmuus ahdistanut minua ollenkaan.

Vaiheita:

7-vuotiaana pelkäsin sänkyni alla asuvia mielikuvituseläimiä ja pohdin itkien monta iltaa, joutuuko "Jumalaudasta" Helvettiin. Ei joudu.

10-vuotiaana yritin olla kokeilumielessä mahdollisimman kiltti, mutta tappelin kuitenkin koulun käytävillä pikkuveljeni kanssa.

11-vuotiaana leikin barbeilla leikkejä, jotka saattoivat kestää koko päivän ja sijoittuivat aina englantilaiseen sisäoppilaitokseen Harry Potter-kirjojen kaltaiseen maailmaan. 

12-vuotiaana aloin ateistiksi, pohdin keinoa muuttua aivan kokonaan toisenlaiseksi ja tunsin eläväni muovikelmuun käärittynä. Koulun pihan vesilätäkössä ui sorsia ja minä kailotin koko välitunnin: "Varokaa lintuinfluenssaa!" Pukeuduin punaisiin neuleisiin ja laitoin hiukseni saparoille.

13-vuotiaana elin Anna-kirjojen maailmassa ja fanitin 1800-lukua. Leikin salaa nukeilla, jotka olin piilottanut vaatekaappiini. Aloin kasvissyöjäksi ja aiheutin hämmennystä kotitaloustunneilla.

14-vuotiaana aatemaailmani oli kovin mustavalkoinen, vaikka kielsin ateismini ja aloin etsiä tietoa eri uskonnoista sekä rajatiedosta.Ylitsepursuava luovuus opetti minut piirtämään. Kirjoitin päiväkirjatekstejä, joille nauran nykyään myötähäpeästä.

15-vuotiaana kävin rippikoulun ja erosin kirkosta. Kartutin kirjahyllyni rajatietokirjakokoelmaa. Värjäsin hiukseni mustiksi protestiksi isoisäni kuolemalle. Piirsin kuvia kaikkialle ja kaikkialla.
16-vuotiaana aloitin kuvataidelukion ja totesin ilokseni päässeeni yli ala-asteen lopulla kokemastani rankasta koulukiusaamisesta. Nautin vakaasta ja huoletonta elämäniloa täynnä olleesta vuodesta lukion ekaluokkalaisena. Hiukseni vaihtoivat väriä punaiseksi.
17-vuotiaana minulla oli rauhoittumisvuosi. Se oli kuin poikkeuksellisen pitkä, lumeton talvi. Ei tapahtunut oikein mitään muuta kuin opettavaisia ja ei-niin-miellyttäviä asioita.
18-vuotiaana olen tuntenut paljon. Ihanaa iloa, ahdistusta, rakkautta, kuplivaa tyytyväisyyttä, haikeutta, surua, empatiaa, varmuutta, toiveikkuutta, epävarmuutta, inspiraatiota, paniikkia, jännitystä, kauneutta, ahkeruuden puuskia ja lusmuilua..
Toivon tulevan syksyn olevan täynnä lämpöä ja toiveikasta optimismia.